Erikoisnäyttelyn BIS-kiertopalkinnot

BIS-KIERTOPALKINTO 2015 – 2025
grafiikkavedos ’Pieni aurinkomatka’ Päivi Somppi
Lahj. Suomen Basenjit – Finnish Basenjis ry

Jaetaan vuosittain Suomen Basenjit ry:n erikoisnäyttelyssä, tai jos ei jonain vuonna järjestetä omaa erikoisnäyttelyä, pistenäyttelyksi määrätyssä näyttelyssä, parhaalle basenjille.

Palkinto jaetaan kymmenen kertaa, ja eniten kiinnityksiä saanut koira saa sen omakseen. Kiinnitysten mennessä tasan saa palkinnon se koira, jolla on ollut yhteensä eniten taakse jätettyjä kilpailijoita (virallisissa luokissa kilpailleita koiria). Jos taakse jääneitä kilpailijoita on yhtä paljon, niin arpa ratkaisee.

Palkinnon mukana kiertää kansio. Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2015.

Erikoisnäyttelyä ei järjestetty vuonna 2020. Vuonna 2024 palkinto jaettiin Vetcare Syysnäyttelyssä. Vuonna 2025 erikoisnäyttely oli World Dog Shown yhteydessä Helsingin Messukeskuksessa 7.8.2025.

Palkinnon sai omakseen Sternhimmels Unitis Viribus kolmella kiinnityksellä (vuodet 2022, 2023 ja 2024).

2015

Faraoland La Vie En Rose

2016

Hi-Lite Saturday Night Fever

2017

Furahan Jacabo Jabari

2018

Furahan Jacabo Jabari

2019

Sternhimmels Roger Vadim

2021

Sternhimmels Orvar Odd

2022

Sternhimmels Unitis Viribus

2023

Sternhimmels Unitis Viribus

2025

Crystal Javelin Happy History
BIS-KIERTOPALKINTO 2005 – 2014
grafiikkavedos ’Kukkivan Pihlajan Vartijat’ Päivi Somppi
Lahj. Suomen Basenjit – Finnish Basenjis ry

Jaetaan vuosittain Suomen Basenjit ry:n erikoisnäyttelyssä, tai jos ei jonain vuonna järjestetä omaa erikoisnäyttelyä, pistenäyttelyksi määrätyssä näyttelyssä, parhaalle basenjille.

Palkinto jaetaan kymmenen kertaa, ja eniten kiinnityksiä saanut koira saa sen omakseen. Kiinnitysten mennessä tasan saa palkinnon se koira, jolla on ollut yhteensä eniten taakse jätettyjä kilpailijoita (virallisissa luokissa kilpailleita koiria). Jos taakse jääneitä kilpailijoita on yhtä paljon, niin arpa ratkaisee.

Palkinnon mukana kiertää kansio.

Palkinnon sai omakseen vuoden 2006 BIS Hanishan Titilayo Sharab (urokset 42 + nartut 58).

2005

Kanjaras Zindika

2006

Hanishan Glory For Love

2007

Bulldobas La Soprano

2009

Wazin Red Extreme

2010

Sternhimmels Jour Et Nuit

2011

Kimwitus Duke E.

2012

Sternhimmels Lux In Nocte

2013

Bulldobas Cute As A Button

2014

H-Lite Saturday Night Fever