Basenjien juoksuhistoriaa Suomessa

Australiassa ja Yhdysvalloissa basenji on luokiteltu jo vuosia vinttikoiraksi (sighthound). Osallistujia on riittänyt niin maasto- kuin ratakilpailuihinkin. Mittasuhteet ja puitteet ovat olleet suuren maailman mukaiset.

Suomessa basenjien juoksuttaminen on pitkään ollut kaiken liikkuvan jahtaamista sekä paimenkoirien väsyttämistä koirapuistoissa. Maailmalta kantautuneiden huhujen myötä kiinnostus heräsi basenjien kilpailuttamiseen. Virallinen juoksutoiminta on saanut alkunsa sellaisten basenjiomistajien työllä, joilla on ollut laumassaan vinttikoiria. Kun on viety koiria juoksuharjoituksiin, on myös basenjit otettu mukaan. Harjoituksia järjestäneiden kerhojen ystävällisellä avustuksella on saatu mahdollisuus testata basenjin juoksemista.

Basenjien luontaisen metsästysvaiston ansiosta vieheen perässä juokseminen on luonnistunut erinomaisesti. Hyvien kokemusten myötä kiinnostus laajempaan juoksuttamiseen levisi. Vuonna 1992 Suomen Basenjit - Finnish Basenjis ry vuokrasi HVK:lta Tuomarinkartanon radan asiantuntijoineen illaksi koirien testaamiseksi. Juoksuun alun perin ilmoittautuneita koiria oli muutamia. Epäileviä basenjiomistajia koirineen oli ilmaantunut paikalle runsaasti. Koirat juoksivat radalla yksin omistajan lähettäminä ja ilman kuonokoppaa, elleivät ne olleet saman perheen koiria. Kylmiltään juosseiden basenjien vauhti ja juoksuvarmuus hämmästyttivät paikalla olleet vinttikoiraharrastajat. Kyseisestä vuodesta lähtien on rataa vuokrattu 2-4 kertaa vuodessa, ja osallistujamäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Tapana on ollut, että vuoden kolme ensimmäistä juoksukertaa ovat olleet harjoituksia ja viimeinen kerta on ollut kerhon sisäinen kilpailu ajanottoineen.

Vuonna 1996 ensimmäinen suomalainen basenji, FIN MVA Bribas El Emir, alitti 40 sekunnin ajan 480 m:n nurmiradalla. Samana vuonna basenjeita oli pyydetty osallistumaan näytösjuoksijoina mm. vinttikoirien Suomen mestaruuskilpailuihin.

Juoksutoiminnan laajennuttua Suomen Basenjit - Finnish Basenjis ry valitsi syyskokouksessa 1996 juoksutoimikunnan vuodeksi 1997. Toimikunnan tarkoituksena oli viedä juoksuasiaa eteenpäin sekä koordinoida ja ottaa vastuuta basenjien juoksutoiminnasta. Toimikuntaan kuuluivat Anita Sandqvist, Pia Friman ja Jouni Heikura. Ensimmäisiä tehtäviä toimikunnalla oli koirien harjoitusmahdollisuuksien lisääminen ja hyvien suhteiden parantaminen vinttikoirakerhoihin sekä kaukaisena haaveena basenjin osallistuminen virallisiin juoksukilpailuihin.

Toimikunnan valmistelema kerhon anomus toimitettiin SVKL:lle. Anomuksessa pyydettiin basenjeille lupaa kerhona liittyä SVKL:oon sekä osallistumislupaa eri vinttikoirakerhojen harjoituksiin sekä tulevaisuudessa myös kilpailuoikeutta. SVKL:n hallitus hyväksyi Suomen Basenjit - Finnish Basenjis ry:n SVKL:n jäseneksi ja antoi basenjeille mahdollisuuden osallistua virallisiin vinttikoirien maastojuoksukisoihin aluksi epävirallisten lähtöjen muodossa. SVKL edellytti yhtä koevuotta kisoissa, jolloin tuomarit näkisivät rodun innokkuuden ja kyvyt ja basenji-ihmiset itse voisivat osoittaa oman innokkuutensa harrastukseen.

Basenjeille ei Suomessa aikaisemmin oltu valmistettu juoksuja varten kuonokoppaa. Tiina Jokiniemi joutui pulmallisen tilanteen eteen, miten näin leveäkalloiseen ja -niskaiseen sekä lyhytkuonoiseen päähän yleensä saa koppaa laitetuksi. Joidenkin kokeilukoppien jälkeen kesän alkupuoliskolla löytyi kuitenkin oikea versio.

Kokemusta kertyi pikkuhiljaa ja juoksutoimikunta alkoi jakaa tietoa ja ohjeita basenjiväen keskuuteen. Neuvottiin kopan hankinnassa ja painotettiin siihen totuttelun tärkeyttä. Neuvottiin osallistumaan harjoituksiin ennen kilpailuja ja totuttelemaan kahden koiran yhtäaikaiseen juoksemiseen. Samanaikaisesti aloitettiin paikallisten vinttikoirakerhojen johdolla rataharjoittelut Porin, Hyvinkään ja Helsingin seudulla.

Vuonna 1997, Suomen Basenjit - Finnish Basenjis ry:n 25-vuotisjuhlavuonna, kerhon anomus oli edennyt SVKL:n ja Suomen Kennelliiton hallitusten kautta päätökseen, jossa basenjeille myönnettiin oikeus juosta vuoden 1998 alusta virallisia kilpailulähtöjä SVKL:n varsinaisena jäsenenä.

Juoksuharrastus on Suomessa koko ajan kasvussa. Erityisesti maastopuolella on paljon innokkaita harrastajia ja vuonna 1999 Jouni Heikuran omistama Gyltholmens Tomtom sai ensimmäisenä basenjina 5 maastoserttiä kasaan.