Erikoispiirteet

Basenjin erikoispiirteet

Basenjin tunnetuin erityispiirre on ilman muuta haukkumattomuus. Rodun haukkumattomuutta on selitetty basenjin kurkunpään rakenteella, joka tutkimusten mukaan on erilainen kuin muilla koirilla.

Haukkumattomuus ei suinkaan merkitse sitä, että koira olisi mykkä. Basenjin käytössä on laaja skaala ääniä, jotka kuitenkin poikkeavat perinteisestä haukkumisäänestä. Iloa basenji ilmaisee tietyllä äänellä, jota kutsutaan jodlaukseksi. Ensi kuulemalta ääni saattaa kuulostaa murinalta, joten on tärkeätä tarkkailla koiran ruumiin kieltä eikä vetää johtopäätöksiä ainoastaan ääntelyn perusteella.

Basenjin ääntelyyn kuuluvat myös kimeät kiljaisut, jotka aluksi voivat hämmentää omistajia. Basenji saattaa myös ulvoa yksinäisyyttä ja ikävää, joten ne ihmiset voivat pettyä, jotka ostavat basenjin saadakseen koiran, joka ei yksin ollessaan häiritse naapureita ääntelemällä!

Ääninäytteitä: 

3-vuotias uros suree jäätyään yksin kotiin:

3-vuotias uros kutsuu laumaansa 

uros kertoo kuinka hauskan leikin perhe on keksinyt

Basenjin muita erityispiirteitä on mm. turkin hajuttomuus. Basenji ei haise märkänäkään koiralle, ja se tarvitsee pesua erittäin harvoin. Erityistä basenjille on myöskin se, että nartuilla villien koiraeläinten tavoin on juoksu vain kerran vuodessa. Tämä ei tosin aina pidä paikkaansa, sillä basenjien elettyä kymmeniä vuosia muiden koirarotujen kanssa niille tulee yhä useammin juoksu kahdesti vuodessa.

Basenjin luonteen keskeisin ominaisuus on itsenäisyys ja itsepäisyys. Basenjilla ei ole palveluskoiramaista miellyttämishalua, eikä se sovi ihmiselle, joka sellaista kaipaa koiraltaan. Se oppii äärimmäisen helposti, mutta tottelee kissan tavoin yleensä vain, jos siitä on sille hyötyä. Toinen erittäin tärkeä ominaisuus basenjissa on siisteys. Basenji oppii helposti sisäsiistiksi. Sadetta basenji inhoaa, ja sateella se tekee tarpeensa vasta todellisessa hätätilanteessa. Basenji ei tee mielellään tarpeitaan oman kotinsa pihalle.

Voimakas reviirivietti on myös oleellinen ominaisuus basenjissa. Basenji ei yleensä hyväksy vieraita (ainakaan samaa sukupuolta olevia) koiria omalla alueellaan, ja se voi kotinsa lisäksi määritellä esim. tuttuja lenkkipolkuja reviirikseen. Jos sinulla on tuttavapiirissä jokin koira, jonka kanssa basenjisi pitäisi tulla toimeen aikuisena, basenjisi pitää saada tutustua siihen jo pentuna ja tavata sitä säännöllisesti.

Tottelevaisuus ei siis kuulu basenjin perusominaisuuksiin. Rodun alkukantaisuudesta johtuen sen metsästysvaisto ja reviirivietti ovat erittäin vahvat, joten basenjin irrallaanpito ei suositella muualla kuin aidatulla alueella. Vuosien varrella moni basenji on jäänyt auton alle, joten varoituksen sanat ovat todellakin paikallaan.

Afrikkalaisissa kylissä basenji joutui joko varastamaan tai metsästämään ruokansa. Se on edelleenkin parantumaton ruokavaras.

Basenji on kaiken kaikkiaan hyvin persoonallinen koira, jolla tuntuu olevan mitä erikoisimpia mieltymyksiä.